Kevään helle, yhtäkkiä viileän kauden jälkeen.
Istutamme kukkia, nyt juuri  kaikki muuttuu kiihkeässä tahdissa, jos et laskeudu hetkeen, et ehdi muutokseen ja kasvun ihmeisiin mukaan. Siksi varmaan masennus ja itsemurhat lisääntyvät uuden kasvun aikana.
Mutta jos ehdit mukaan, havainnoit ja pysähdyt jokaiseen hetkeen, saat kaiken! Saat tuoksut, omenapuun kukkien pikkuisten nuppujen ihmeen, lämmön ja tuulen hyväilyn paljaalla iholla.

Siemen, jonka kylvät alkaa itää. Mikään ei ole myöhäistä vielä. Valon määrä on kasvussa, uskallamme elää!

Havahdun pitkään jatkuneesta talviunesta ja lähden kävelylle, aurinko paistaa ja on tavattoman kaunista. Jalkani liikkuvat kevyesti valittamatta talviunen mukanaan tuomasta painonlisästä.

Katselen vanhoja valokuvia; mikä meissä muuttuu, mikä on tunnistettavissa jo lapsuuden kuvissa? Miten muutos alkaa, ilmeiden, puhetavan, tunteiden kautta? Joidenkin ihmisten suun vaiheilla on kymmenien vuosien tottumus pettyä. Joidenkin silmissä on ikuinen pilke. Näin me annamme historiamme toisten luettavaksi. Toivoa sopii että katsojat olisivat itselleen armeliaita, voisivat katsoa hellemmin muitakin.

Talven kylmyys luo hiljaisuutta ympärille. Menee päiviä etten poistu täältä hirsimökistämme. Hitaasti sytytän tulen, luen lehden, touhuan pientä. Välillä ajattelen. Kuinka yksinkertainen ohje on hyväksyä todellisuutena se mitä tapahtuu. Kieltämättä sitäkään mitä ei halua tapahtuvan. Jos sitoutuu siihen etukäteen: Suostun ottamaan vastaan elämän kaikkinensa, saa rauhan.

Herättyäni tein joogaharjoituksia tulen loistaessa uuninluukun läpi. Lopuksi tein silmät suljettuina lyhyen meditaation. Kun avasin silmäni, kissa istui ylväästi oikealla puolellani. Yhdessä hiljennyttiin, tuntui hauskalta!

Luen paljon kirjoja.
Hyvä kirja tuottaa syvää mielihyvää. Viimeksi koin tunteen lukiessani kirjaa Kultapoika ja Smaragdityttö. Ilon lähteenä sattaa olla kielen rikkaus, havainnoinnin tarkkuus, hellyys, jolla kirjailija suhtautuu tarinansa henkilöihin.
Elämäntyöhöni on sisältynyt, ja sisältyy kuunteleminen. Kuunnellessa opettelen jatkuvasti tunnistamaan miten pystyn ottamaan viestiä vastaan, onko siinä jotain, jonka itseltäni salaa torjun. Mutta kykenenkö huomaamaan etten voi kohdata toisessa asioita, joita en ole kohdannut itsessäni?

Kykenenkö pysähtymään sanojen väliseen hiljaisuuteen, siihen, mitä ei sanota?